Elämäsi vaikeimpina aikoina - kasvata rakkauttasi
Jokainen ihminen kohtaa elämässään koettelemuksia. Joskus nämä hankaluudet voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Rankkoina aikoina voi tuntua siltä, että voimat ehtyvät kesken.
Tietoista kokemusta kasvattavina ihmisinä eli joogeina, ja erityisesti Kriya Joogeina, on viisasta tällaisina vaikeina aikoina tukeutua guruun eli henkiseen mestariin. Joskus gurua on kuvattu kuin turvalliseksi lautaksi, joka saattaa oppilaan turvaan hurjana kuohuvan kosken ylitse. Kun vain muistamme satgurumme, Thirumularin, ja luotamme hänen apuunsa niin hän ottaa meidät turvalliseen lauttaansa ja auttaa meidät eteenpäin.
Länsimaisen ihmisen näkökulmasta tämä voi kuulostaa oudolta sillä meidän kulttuurissamme ei ole vertailukohtaa gurun ja oppilaan väliselle traditiolle. Toki meillä on monenlaisia opettajia esim. kouluissa mutta mikään tällainen ei kuvaa sitä suhdetta, joka vallitsee mestarin ja oppilaan - satgurun ja chelan – välillä. Suhde gurun ja chelan välillä ei tarkoita samaa kuin esimerkiksi suhde oppilaan ja intialaisen joogaopettajan välillä. Mielen avulla on vaikea käsittää ja ymmärtää mitä guru itse asiassa tarkoittaa tai mikä tekee jostakin valaistuneen mestarin. Satguru on oppilaan läheisin ystävä ja apu, joka kaikin mahdollisin tavoin yrittää auttaa oppilastaan olemaan onnellinen ja oivaltamaan oman itsensä todellisuuden. Tämä tietenkin edellyttää ensin sitä, että oppilas on halunnut päästä mestarin oppilaaksi ja on sitoutunut tähän ikuisesti pysyvään suhteeseen. Tosiaan, mestarin ja oppilaan välinen yhteys ei katkea vaikka kehot vaihtuisivatkin elämän ja kuoleman pyörässä.
Tästä on monia hienoja tarinoita.
Esimerkiksi se miten Babaji Mahavatar ohjasi Lahiri Mahasayan takaisin luokseen vaikka Lahiri Baballa ei ollut minkäänlaista muistikuvaa juuri edellisestä inkarnaatiostaan luolassa asuvana joogina (tämä tarina löytyy Yoganandan Joogin omaelämäkerta-kirjasta). Toinen hieno esimerkki tästä on Thirumularin ja Sivakamin ensikohtaaminen vuodelta 1992. Ensi sanoikseen Mular sanoi reippaasti, ”Sivakami, lupaa ettet enää ikinä unohda minua!” Mestari muisti vaikka oppilas ei muistanut.
Satguru ei koskaan unohda chelaansa vaikka oppilas unohtaisikin ja juuri tämä on yksi suurimpia siunauksia. On hyvin tärkeä ja merkittävä asia jos satguru kuten Thirumular on ottanut oppilaan opetuslapsekseen.
Joten satguru on kuin pelastuslautta maailmankaikkeuden myrskyjen pyörteissä... Päivittäisen harjoituksen avulla ja toistuvasti Thirumuularin nimen huulillamme muistaen vahvistamme luottamustamme mestariimme ja opimme, vähä vähältä, tuntemaan hänet henkilökohtaisesti. Prosessi on täsmälleen sama kuin fyysisessä kehossaankin elävien gurujen ja heidän oppilaittensa välillä.
Näin astumme Mularjin (laus. Muulartsi) purteen ja matkamme jatkuu mitä parhaimmissa hoteissa. On vaikea kuvata miten suurenmoista iloa ja rakkautta tämä suhde chelan sydämessä sytyttää. Voi vain hämmästellä mistä se kaikki tulee! Kukin Kriya Joogi todetkoon tämän itse mestarin siunausten virrassa.
Kun joudut elämässäsi koetukselle niin älä koskaan unohda Thirumularia. Muista ja havaitse, että Hän on aina kanssasi. Mular on aina tarjoamassa apuaan sillä se on satgurun ominaisuudessa hänen tehtävänsä, siksi hän on olemassa. Kyetäksemme ottamaan avun vastaan meillä kuuluu olla malttia ja viisautta pyytää apua ja sitten luottaa siihen. Vähitellen alamme ymmärtää ettei mestarin apu petä koskaan vaikka oma mielemme muuta uskottelisikin.
Mularin jalkoihin kumartaen, - Babananda, 1/2011.
|
