Share |

Lapsen viattomuudella

 

Viattomuus ja vilpittömyys ovat henkisen etsijän – sadhakan – tärkeimpiä ominaisuuksia, käsivällisyyden ohella. Monet mestarit ovat opettaneet, että meditoivan joogin sydämen tulisi olla vilpitön ja puhdas kuin pienellä lapsella. On helppo havaita kuinka mutkatonta pienen lapsen elämä on. Vaikka itku välillä tulisikin niin jo hetken kuluttua leikit taas jatkuvat, eikä itkun aiheuttajasta jää katkeraa muistoa. Elämä jatkuu keveänä ja raikkaana.

 

Kun ihminen kasvaa ja varttuu niin alitajuntamme ja mielemme omaksuvat mitä monimutkaisempia ja tarpeettoman hankalia tapoja joiden pohjalta ihmisen käytös syntyy. Näin syntyvät myös tuska ja kärsimys, joka on kuin kuuta (totuutta) osoittava sormi. Toki jos emme tuntisi kärsimystä niin olisi mahdotonta osata hakeutua henkiseen täyttymykseen. Kyse on jälleen valinnasta jonka eteen tulemme hetki toisensa jälkeen.

 

Vilpitön ja sydämeltään viaton etsijä on valmis myöntämään omat virheensä ja haluaa korjata ne. Olemme ihmisiä ja sen vuoksi koemme mitä erikoisempia ja voimakkaimpia tunnetiloja karmamme mukaisesti. Henkisessä löytämisessä on kyse siitä, että olemme valmiita katsomaan ja havainnoimaan, antamaan anteeksi ja olemaan vilpittömiä. Tämä on tie henkiseen ja persoonalliseen kypsyyteen ja tässä apuna tarvitsemme meditatiivista kykyä irrottaa itsemme mielen ja alitajunnan loputtomista impulsseista jotka muutoin ottaisivat meistä yliotteen. Meidän ei tarvitse loputtomasti etsiä henkistä totuutta ja onnellisuutta sillä se on aina tässä ja nyt. Fyysisen kehomme avulla, Satgurun siunauksissa, voimme ankkuroitua siihen uudelleen ja uudelleen, aina voimakkaammin ja selkeämmin. Voit lukea tästä lisää tekstistä 'Satguru Thirumularin meditaatio – työkaluja henkiseen kasvuun'. Löytäminen on todellakin parempi sana kuvaamaan tätä prosessia.

 

Joten onpa henkilökohtaiset taipumuksemme kuinka vaikeita, ikäviä tai tuskallisia tahansa niin olkaamme vilpittömiä oman itsemme, elämämme ja lähimmäistemme suhteen. Draama ja mentaalinen analysointi eivät ole toimivia työkaluja tässä. Kun katsomme ja havaitsemme niin helpotamme oloamme ja edistämme omaa henkistä kasvuamme ja koko yhteiskunnan positiivista muuntumista parhaalla mahdollisella tavalla. Meditoivan joogin elämässä kyse on aina käytännöstä. Puhdas sydän on henkisessä elämässä korvaamaton.

 

Mestarin siunauksissa,

- Babananda, 2/2011

 Tue Sundara Joogaa lahjoituksella. Kiitos.