Joogin tie

Kun ensimmäisen kerran keskustelin mestareiden kanssa ylemmillä astraalitasoilla, niin kysyin heiltä neuvoja polulleni. Babaji sanoi, ”Ole oma itsesi, löydä oma tiesi”. Yogiraja Lahiri Mahasaya, sanoi vain ”Meditoi” ja Swami Sri Yukteswar neuvoi, ”Seuraa Guruasi”. Näihin kolmeen neuvoon kiteytyy paljon.

Ole oma itsesi, löydä oma tiesi

Ole itsellesi rehellinen ja käytä omaa järkeäsi. Ota asioista selvää. Selvitä itsellesi mikä on totta ja mikä ei. Henkisellä polulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tutkia omaa tietoisuutta ja mielen luonnetta ja tällä tavoin selvittää totuutta omasta itsestään. Kaikki muu sisältyy tietoisuuteen ja mieleen. Näin joogi löytää polkunsa. Polkua omakohtaisen tutkiskelun ulkopuolella ei ole. Opetukset täytyy todentaa omassa kehossa, mielessä ja tietoisuudessa.

Meditoi

Meditaatio on työkalu tai ”alusta” todellisuuden ja totuuden tutkimiseen ja todentamiseen. Meditaatio on henkilökohtainen kokemus, jonne sanat tai luonnehdinnat eivät yllä joten se on verrattomasti syvällisempi tapa tutkia elämää itsessään kuin esimerkiksi filosofia on. Sen vuoksi, hymyssä suin, Lahiri Baba neuvoa minua meditoimaan ahkerasti.

Seuraa Guruasi

Gurun seuraaminen tarkoittaa sitä, että devotee tulee yhdeksi Gurun kanssa. Gurun sanalliset opetukset ovat arvokkaita ja joogiset tekniikat välttämättömiä oman karmisen kehon puhdistamiseksi mutta nämä molemmat joutuvat antamaan tilaa Gurun läsnäolon meditoimiselle. Guru kehollistaa jumalallisen tietoisuuden ja se on mahdollista ymmärtää ainoastaan suoran kokemuksen kautta. Olen kirjoittanut aiheesta paljon.

Kun chela eli oppilas hakeutuu Gurun tietoisuuteen, virittää radionsa Gurun kanavalle, niin hän saa osakseen Gurun siunauksen eli suoran tietoisuudensiirron, joka ajan myötä muuntaa ja puhdistaa oppilaan karmista kehoa ja kypsyttää tämän Itse-oivallukseen ja siitä edelleen eteenpäin. Tämä on äärimmäisen nautinnollinen prosessi.

Joogin tie

Olen jo pitkään haaveillut säännöllisistä meditaatioretriiteistä ja meditaatiokeskuksesta. Oma päivittäinen harjoittelu ja Satgurun meditointi on yksi asia mutta joogi kaipaa myös kaltaistensa seuraa ja yhteistä harjoittamista. Kyse on sanghasta eli henkisestä yhteisöstä. Buddhalaisuudessa kunnioitetaan Kolmea Jalokiveä, jotka ovat Buddha, Dharma ja Sangha. Buddha viittaa tietoisuuteen, jota valaistunut opettaja tai guru siirtää tai osoittaa oppilailleen. Dharma viittaa buddhalaisuuden opetuksiin.

Viime aikoina on tuntunut siltä, että vaikka päivittäinen harjoitusohjelma edistää kunkin harjoittavan Siva Joogin polkua niin tarve kunnolliselle ”meditaatio trainingille” on todellinen. Niin kuin Ammakin on kertonut äänitteellä, niin usean päivän, viikon tai jopa 10 päivän meditaatioretriitit ovat keskeinen osa maallikkojoogin elämää. Myös Lahiri Mahasaya korosti säännöllisten retriittien ja Gurun seurassa vietetyn ajan tärkeyttä. Ne ovat henkisiä ”buustereita” jatkuvan harjoittelun lomassa. Tällaiset lyhyet retriitit on myös mahdollista toteuttaa ilman, että se häiritsee perhe, työ tai muita velvollisuuksia.

Sundara Jooga-linja on todella vanha perinne. Vanhin kaikista. Ominaista tälle perinteelle on kriya sadhana (tekniikoiden harjoittelu), syvä meditointi ja sen kautta jooga samadhissa sulautuminen. Samadhi viittaa egon sulamista tietoisuuteen eli samaistumista muuttumattomaan todellisuuteen. Kyse on näkökulman muutoksesta. On hyvä ymmärtää, että tämä ei tapahdu ihan noin vain. Itsen ymmärtäminen edellyttää reipasta otetta henkiseen työskentelyyn. Sormi osoittaa istumatyynylle (tai tuolille).

Muistelen monesti zen-aikojani. Zen-perinteessä, joka on buddhalaisuuden innokkain istuma-meditaatioperinne, pidetään kuukausittain 7 päivän retriitti ja tämän lisäksi vielä kaksi 4 päiväistä. Näin ollen zen-keskusten ja -luostareiden kuukausittaisesta ohjelmasta noin puolet vietetään hiljaisessa meditaatiossa, kaikkine lisukkeineen kuten tekstejä ja mantroja resitoiden, kehoa jumpaten ja opettajan puheita kuunnellen. Zenittäjät istuvat paljon. Usein yli 12 tuntia, jopa 18 (!) tuntia, vuorokaudessa retriittien aikana. Tunnen suomalaisia zen-harjoittajia, jotka ovat osallistuneet lähes jokaiseen, kuukausittaiseen, 7 vrk retriittiin yli 10 vuoden ajan säännöllisesti. He käyvät retriiteillään Ruotsissa. Tämä osoittaa syvällistä antaumusta ja sitoutumista joogiselle polulle.

On hankala verrata modernin maallikkojoogin päivittäistä harjoittamista esimerkiksi Babajiin ja Muulariin mutta Lahiri Mahasaya ja Sri Yukteswar olivat molemmat maallikkoja ja vielä varsin äskettäin historiassa, noin 100 vuotta sitten. Sri Yukteswar ryhtyi munkiksi vasta 51-vuotiaana, tyttärensä aikuistuttua. Heidän elämiään tarkastelemalla voimme nähdä, millaisella otteella he päivittäistä harjoitustaan tekivät. Jokainen hetki velvollisuuksiensa täyttämisen jälkeen kului meditoiden ja itseen syventyen. Tämä ei tarkoita sitä, että he olivat tai meidän pitäisi olla ”puuhakkaampia” ja ”tehdä” jotain enemmän vaan juuri päinvastoin: jotta olisimme enemmän ja tekisimme vähemmän jolloin kykenemme havaitsemaan itsemme luonteen ja sulamaan siihen. Korostan tässä tarkoituksella hiljaisen meditaation merkitystä ja jätän aktiviteettien lomassa läsnäolemisen vähemmälle huomiolle.

Polun alkuvaiheessa harjoitukselle ja meditoimiselle kannattaa varata aikaa niin paljon kuin sitä vain liikenee. Zen-perinteessä, jonka äärelle Babaji minut aikoinaan ohjasi, sanotaan, että jos joogi on tosissaan henkisen polun ja sen korkeimpien tavoitteiden suhteen, niin silloin hän harjoittaa ainakin 4 tuntia päivittäin. Tunnen erään 4-lapsisen perheen äidin, edesmenneen japanilaisen zen-kalligrafiamestarini lähioppilaan, joka ei vuosikymmeniin ole tinkinyt tällaisesta päivittäisestä harjoitusmäärästä, laiminlyömättä velvollisuuksiaan äitinä ja vaimona. Se toki näkyykin hänestä. Hän on myös edesmenneen mestarini valtuuttama opettaja.

Alkuvaiheessa intensiivisesti treenaaminen on tärkeää. Miten muuten joogi oppii tuntemaan alitajunnan ja mielen toiminnot ja havaitsemaan puhtaan tietoisuuden näiden impulssien taustalta? Ahkera harjoittelu (sana ”harjoittelu” hieman harhaanjohtavasti viittaa jonkin asian ”tekemiseen” tai ”suorittamiseen”) ilmentää sisäistä nälkää ja devootiota ja se on juuri tämä tekijä, joka saa ”Jumalan kiinnittämään huomionsa devoteehen”, kuten Sivakami sanoi. Alkuvaiheella viittaan siihen periodiin, joka sattuu sadhanan aloittamisen ja itse-oivalluksen välille. Se voi olla useita vuosia. Siitä eteenpäin peli jatkuu edelleen mutta hieman eri säännöillä kuin aikaisemmin.

Kirjoitan tähän sävyyn tuodakseni ilmi sen spiritin, jolla joogit kautta aikain ovat tiehensä suhtautuneet. Me ja meidän aikamme ei ole tästä poikkeus. Toki on OK harjoittaa ja meditoida sen minkä haluaa tai jättää harjoittamatta, tarkoitus ei ole pakottaa itseään mihinkään.

Kuitenkin olemme samojen kysymysten äärellä kuin Babaji, Lahiri Baba ja Mularjikin ovat olleet. Kuka minä olen? Mikä on elämän tarkoitus? Mitä elämä on? Mikä Jumala on? Mitä kuolema on? Mitä tapahtuu sitten kun minä kuolen? Nämä ovat vakavia kysymyksiä, henkisen etsinnän ja sadhanan katalysaattoreita. On tosiasia, että me emme elä näissä kehoissa loputtomiin. Tämän vuoksi aika kannattaa käyttää viisaasti.

Totuudessa,

- Babs, 11.12.2011.

Tue Sundara Joogaa lahjoituksella. Kiitos.