Opettaja Acharya Babananda (Kim Katami, s.1979). Tarinani omin sanoin ”Tutustuin itämaisiin taistelulajeihin ja taiteeseen jo alle kouluikäisenä. Tunsin erityistä vetoa japanilaista kulttuuria kohtaan, joka kasvoi entisestään kun aloitin judon harjoittelun vuonna 1986. Olin onnekas sillä kotikyläni judo-seuran opettaja oli tutustunut myös hengitysharjoituksiin ja hiljaiseen meditaatioon joita mekin sitten aina harjoituksissa teimme. Muistan erään judo-ottelun ollessani noin 11-vuotias kun koin hetkellisesti täydellisen tyhjyyden. Vain muutaman sekunnin kestäneen ottelun aikana olin jollain ihmeellisellä tavalla peitonnut leikiten itseäni paljon vahvem man ja isokokoisemman vastustajan. Muistan edelleen valmentajani häkeltyneen ja voitokkaan hurrauksen maton reunalta. Ihmettelin mitä oli tapahtunut.
Lapsena, ennen kouluikää, minulla oli tapana rukoilla ja hiljentyä itsekseni kun en ymmärtänyt kaikkea sitä kipua ja kärsimystä jota ympärilläni näin. Ihmettelin aina kun huone täyttyi rauhasta ja erikoisesta kirkkaasta valosta. Valo kihelmöi ympäri huonetta, sen kattoa, lattiaa ja seiniä erityisellä tavalla. Se oli minulle tuttua ja nautin noista hetkistä kovasti. Ne toivat lohtua ja rauhaa. Tätä jatkui noin 10-vuotiaaksi saakka.
Nuorella teini-iällä innostuin musiikista niin paljon, että vietin kaiken aikani harjoittelemassa kitaransoittoa ja kuuntelemassa musiikkia. Harjoittelin tuntikausia päivittäin. Ehkä intensiivinen harjoittelu ja sen luoma keskittyneisyys vaikuttivat lukemattomiin hetkiin kun koin minä-tietoisuuteni, identiteettini ja mentaalisen käsityskykyni äkillisesti häviävän. Noina hetkinä mikään fyysisessä maailmassa ei näyttänyt millään tavoin tunnistettavalta tai tutulta. Katsoin käsiäni ja ihmettelin mitkä ne ovat. Katsoin ulos ikkunasta tai ihmisiä, eikä minulla ollut aavistustakaan missä olin tai miten ylipäätään olin olemassa! Tätä tapahtui lukemattomia kertoja kaikenlaisissa tilanteissa.
Lukioaikana aloin käymään erilaisissa meditaatio-tilaisuuksissa ja lukemaan henkistä kirjallisuutta.
Valmistuttuani musiikintuottajaksi (2001), lupaava ura edessäni, jouduin toteamaan, etten tulisi siitä onnelliseksi ja lopetin koko homman. Intuitioni johdattamana aloin lukemaan enemmän henkisiä kirjoja ja yritin meditoida itsekseni. Muistan sytytelleeni suitsukkeita Dalai Laman kuvan edessä. Se oli vuonna 2002. Pian tämän jälkeen, tavalla, joka vaikutti minulle sattumalta, eksyin zen-meditaation johdantokurssille. Sillä hetkellä kun ensimmäisen kerran astuin zen-keskuksen ovesta sisään, lävitseni pyyhkäisi aalto ja tiesin, että olin saapunut kotiini. Tuolla hetkellä kaikki oli selvää. Tiesin mitä tulisin tekemään koko loppuelämäni ajan. Laitoin kaiken elämänenergiani zazeniin, zen-meditaatioon, ja istuin paljon, fyysisistä kivuista piittaamatta. Istuin itsekseni jopa yli 10 tuntia päivittäin ja laskin hengityksiä. Osallistuin muutamille intensiivi-retriiteille Suomessa ja Ruotsissa. Tein tuohon aikaan kovaa fyysistä harjoitusta (kävellen, juosten, venytellen ja zen-budo-harjoituksin mm. puumiekalla). Treenasin kovaa, nuorelle miehelle tyypillisesti ja nautin siitä. Luulin tietäväni ja osaavani sen mitä zen ja budo tarkoittavat vaikka tosiasiassa meditaationi lienevät olleen pääsääntöisesti romanttista haaveilua.
Vuoden 2003 syksyllä sain ensimmäisen darshanin Halaavalta Pyhimykseltä, Äiti Ammalta. Samana vuonna opiskelin shiatsu-terapeutiksi.
Vuonna 2004 suuntasin Japaniin, aikeenani ryhtyä Rinzai Zen Buddhalaisen-koulukunnan munkiksi. Pian Japaniin mentyäni tapasin mestarin jonka kirjasta olin opiskellut hitsuzendoa eli zen-kalligrafiaa jo Suomessa. Kohtasin hänet, Terayama Tanchu Sensein (1938-2007), toisen kuuluisan japanilaisen zen-mestarin, Yamaoka Tesshun (1836-1888) kotitemppelissä Tokiossa. Tesshu, joka on kaikkien aikojen suurimpia mestareita zenissä, miekkailussa (jap. kendo) ja kalligrafiassa (jap. shodo), oli merkittävin syy miksi olin päättänyt lähteä Japaniin ja hakeutua nuo kolme taitoa hallitsevan mestarin oppiin. Pyysin Terayama Senseiltä lehtihaastattelua suomalaiseen Aikido-lehteen ja kun sitten menin tapaamaan häntä niin hän alkoi opettaa minua. Mestari tiesi miksi olin tullut.
Tapasin Sensein Japanissa oloaikanani useita kertoja ja minulla oli monia tilaisuuksia viettää aikaa yksityisesti hänen kanssaan. Hän opetti minulle paljon ja ennen kaikkea avoimuutta etsiä vastauksia sieltä mistä niitä tuntuu löytyvän, näennäisistä perinneraja-aidoista huolimatta. Kun vuotta myöhemmin tein lähtöä Japanista niin Terayama Sensei sanoi minulle, että tulisin tulevaisuudessa saamaan oppia monilta Mestareilta. Tuolloin en ymmärtänyt lainkaan mitä hän tarkoitti enkä pitänyt kuulemastani sillä olin aina halunnut olla ”yhden mestarin täydellinen oppilas”. Sain Terayama Senseiltä myös henkisen nimen KiMu, joka tarkoittaa ”henkeä, joka pysäyttää taistelun”.
Japanissa ollessani vietin 8 kuukautta Sogenji-nimisess ä zen-luostarissa toisen tunnetun zen-mestarin, Harada Shodo Roshin, opissa. Luostarissa istuttiin paljon, keskimäärin 8 tuntia päivittäin. Iltapäivisin kun meillä oli luostariohjelmasta vapaata, heiluttelin puumiekkaani ja harjoittelin kalligrafiaa. Lähdettyäni luostarista jatkoin matkaani Ichikukai-nimiselle dojolle (harjoitussali) Tokioon, jossa parin kuukauden aikana opin shintolaista misogi-harjoitusta.
Kuvassa: Harada Shodo Roshi ja Kim joulun aikoihin 2004, Sogenji-luostarin puutarhassa japanissa.
Palattuani Suomeen, kesällä 2005, jatkoin zen-istumista ja budoilua itsekseni. Tapasin myös tulevan vaimoni Sitan.
Kesällä 2006 koin syvän henkisen kriisin ja kohtasin sen tosiasian, että hermostoni oli mennyt täysin lukkoon useita vuosia kestäneen voimakkaaseen tahdonvoimaan perustuvan harjoittelun seurauksena. Tajusin, että minun olisi pakko uudistaa täysin se harjoittelutapa jonka olin oppinut. Se oli kova paikka.
Hieman tämän jälkeen, syksyllä 2006, tapasin Äiti Amman toisen kerran ja sain Häneltä mantran. Samoihin aikoihin Paramahansa Yoganandan menestyskirja, Joogin omaelämäkerta, ilmestyi suomeksi ja haltioissani upeista tarinoista luin sen lyhyessä ajassa pariinkin kertaan. Halusin ehdottomasti oppia sitä joogaa (Kriya Jooga) josta Yogananda kertoi.
Sitten joulukuussa 2006, asiaa etukäteen suunnittelematta, tieni johti minut, yhdessä Sitan kanssa, ensimmäiseen Kriya Jooga-vihkimykseen jonka sain Paramahansa Prajnananandalta Saksassa. Hän on oivaltanut mestari alenevassa polvessa Yoganandasta ja hänen mestaristaan Swami Sriyukteswarista. Kun meille opetettiin Kriya Joogan-perustekniikat ja se miten niiden avulla mennään ajatusten tavoittamattomissa olevaan puhtaan tietoisuuden kokemukseen (Paravastha), olin ensikerrasta lähtien koukussa. Olin jälleen löytänyt oikealtatuntuvan suunnan harjoitukseeni ja elämääni. Harjoittelin ahkerasti päivittäin. Rukoilin Kriya-mestareilta apua niin maalliseen kuin henkiseen elämääni ja onnistuin järjestämään työasiani niin, että minulla oli paljon aikaa meditoimiseen Paravasthassa ja lepäämiseen. Pyrin laittamaan itseni likoon kokonaan ja kehittämään rakkaudellista antaumustani (bhakti).
Sittemmin opin Kriya Joogan eri muotoja myös kahdelta muulta intialaiselta joogilta hyvin intiimeissä merkeissä, Intiassa ollessani vuosina 2007-8. Kesällä 2007 menimme Sitan kanssa naimisiin.
Alkusyksystä 2007, äärimmäisen syvässä meditaatiossa, sain ensimmäisen kerran osakseni legendaarisen Himalajan Joogin, Mahavatar Babajin, tietoisen darshanin (siunauksen) kun Hän puhui minulle. Vähitellen kun kerta toisensa jälkeen kylvin Hänen rakkautensa ja armon sateessa, tajusin, että se oli ollut Babaji kaiken aikaa, joka oli lapsesta saakka opastanut minua eteenpäin ja ojentanut auttavan kätensä aina tarvittaessa. Käsitin, että se oli Babaji, joka niinä lukemattomina kertoina, lapsena ollessani, oli täyttänyt huoneeni kirkkaalla valolla ja nuoruudessani laskenut merkillisen tyyneyden ja rauhan rauniolta tuntuvan elämäni keskelle. Kun tajusin tämän, se oli kuin liipaisin, joka laukaisi antaumukseni täyteen vauhtiin. Lauloin ja toistin herkeämättä Babajin nimeä, jonka avulla kykenin olemaan Hänen läsnäolossaan jatkuvasti ja hakeutumaan siihen uudelleen ja uudelleen.
Loppuvuonna 2007, kun olin jo oppinut tunnistamaan Babajin hiljaaohjaavan käden, päädyin nettisivuille jossa kerrottiin Siddha Thirumularista ja Siva Joogasta. Sain tietää myös Sivakami Om Anandista (1941-2010), joka toimi kyseisen opetuksen opettajana. Olin alkuun epäileväinen sillä perinteisesti henkistä joogaa ei ole opetettu internetin välityksellä vaan yksinomaan henkilökohtaisesti kasvokkain. Kuitenkin sivustolla opetettu 51-kirjaimen Siva-mantra ja sen tuoma hämmästyttävä kirkkauden ja rauhan kokemus ei jättänyt arvailun varaa Siva Jooga-opetuksen aitoudesta. Tällä tavoin, useamman mutkan kautta, tieni johti Thirumularin luokse.
Kuvassa: Babaji ja Babananda, Intiassa 2009. Sivakamin opastuksella opin 3 Pyhän Ominaisuuden-sadhanan (henkisen jooga-harjoituksen) ja Kriya Joogan ohella harjoitin sitä päivittäin. Sivakami ei koskaan sallinut kenenkään tulla tapaamaan häntä kasvokkain. Siitä huolimatta, että sanallinen kommunikointimme käytiin lähes kokonaan sähköpostin välityksellä, tulin ymmärtämään, että Sivakamin henkinen oivallus ja loputon viisaus sekä hänen maanpäällinen elämänsä ja perhetaustansa tekivät hänestä uniikin opettajan ja aidon gurun.
Valitettavasti elämässä ei voi välttyä pettymyksiltä ihmismielen takertumisten vuoksi. Sain mennä läpi haastellisen koulun kun sain kokea myös epäaitojen gurujen vaikutuksen elämässäni. Maan päällä on useita opettajia ja pitkän linjan joogeja mutta aitoja guruja ei liiku joka kulmalla. Tämä on ikivanha totuus.
Tässä välissä, vuosina 2008-10, 3 Satgurun eli Thirumularin, Babajin ja Ishan siunauksella opetin Sundara Kriya Joogaa perustamassani joogakeskuksessa jonka opetukset olin poikkeuksellisen syvissä meditaatioissa Heiltä oppinut. Ympäri Suomea, missä kursseja pidettiinkin, nautimme kurssiystävien kanssa huimista autuuden ja pyhän rakkauden siunauksista joita Mestareilta saimme. Vähitellen aloin kuitenkin ymmärtää miksi henkisen joogan opettajan ja varsinkin sen elvyttäjä-perustaja-opettajan tulisi olla valaistunut eli täysin ilman mielen muunteluiden vaikutusta. Vaikka koimme hienoja ja syviä meditaatioita kaikilla Sundara Jooga-kursseilla niin olin vastakkain tämän puutteeni kanssa. Noin tusina aktiivista Sundara Joogaajaa vastaanotti välitykselläni myös henkisiä nimiä joita Siddha Thirumular halusi heille antaa.
Kun syksyllä 2010, jälleen kerran, pyysin neuvoa ja apua ongelmaani Ammalta (käytän Sivakamista nimitystä Amma. Jos viittaan edellämainittuun halaavaan Äiti Ammaan niin siitä on mainittu erikseen). Annettuaan neuvonsa hän mainitsi, että jos koskaan haluaisin ryhtyä Siva Jooga-opettajaksi (acharya, laus. atsarja) niin hän toivottaisi minut avosylin tervetulleeksi. Ratkaisu oli helppo – otin tehtävän ilomielin vastaan.
Syksy 2010 toi elämääni myös toisen ison muutoksen, avioeron.
Henkiset nimeni Mularmurti ja Babananda olen saanut suoraan Thirumularilta ja Sivakami Ammalta. Mularmurti tarkoittaa kirjaimellisesti ”Mularin ruumiillistumaa” ja Babananda tarkoittaa ”autuus Babajin armon kautta”.
Halusin kertoa tarinani huolellisesti ja perusteellisesti. Kiitos, että jaksoit lukea.”
Thirumularin siunauksia ja valtameren pohjan syvyisiä meditaatioita, - Mularmurti Babananda, 11/2010. |
