Pyhä Tiede
sitaatteja kirjasta ”Holy Science”
kirjoittanut Swami Sri Yukteswar
Swami Sri Yukteswar (1855-1936) on oppilaansa Paramahansa Yoganandan kautta tullut tunnetuksi kaikkialla maailmassa. Todellakin, kyseessä on poikkeuksellinen Satguru sillä samoin kuin Jeesus Kristus, myös Sri Yukteswar kehosta poistuessaan nousi ylös ja ilmestyi monille oppilailleen kuolemansa jälkeen kehossa, joka hohti valoa ja vaikutti yhä elävältä. Lisää Sri Yukteswarista voi lukea Yoganandan Joogin omaelämäkerta-kirjasta.
Kun Sri Yukteswar oli 39-vuotias, vielä suhteellisen nuori mutta silti jo kokenut kriya joogi, niin Babaji siunasi häntä ilmestymällä hänen luokseen fyysisessä hahmossa. Tämä tapahtui suuren henkisen tapahtuman - Kumbha Melan – aikana Intian Allahabadissa tammikuussa 1894. Babaji kehotti Sri Yukteswaria kirjoittamaan kirjan henkisen elämän ja täyttymyksen – vapautumisen – periaatteista ja Idän ja Lännen uskontojen yhtenäisyydestä. Tämän vuoksi allaolevissa sitaateissa on kohtia, jotka tulevat paitsi Intian henkisen kulttuurin parista myös kristittyjen Raamatusta.
Otteet jotka olen kääntänyt ovat keskeisiä joogan polkua kulkeville. Sri Yukteswar selittää ytimekkäästi käsitteitä kuten Bhakti – rakkaudellinen antaumus, Sraddha, Satgurun Darshan ja Aum – Kosminen Ääni jotka ovat kaikille henkisille etsijöille ja erityisesti Siva Joogeille olennaisia.
Antoisia lukuhetkiä,
Satgurujen siunausvirrassa,
Pyhä Tiede
Parambrahma (Henki tai Jumala) on ikuinen, täydellinen, ilman alkua tai loppua. Se on yksi, jakamaton Olemassaolo. (1:1)
Samoin kuin herätessämme oivallamme unien olevan kuvitelmaa, samoin havainnot valveillaollessa ovat epätodellisia. Ne ovat vain johtopäätöksiä. (1:15-16)
Silloin tarvitaan Gurua, Vapahtajaa, joka herättää meidät Bhaktiin (antaumukseen) ja Totuuden havaitsemiseen. (1:17)
Kommentti: Seuraamalla omistautuneesti näiden pyhien arvohenkilöiden (Gurun) ohjeita, oppilas oppii suuntaamaan kaikki tuntoelimensä sisäänpäin niiden yhteiseen lähteeseen – Trikutiin* tai Sushumnadwaraan**, joka on ovi sisäiseen maailmaan – jossa hän kokee Äänen, erityisen ”koputuksen” (eli Kosmisen Värähtelyn), Sanan, Aamenen, Aum:in...
*Trikuti viittaa kolmen selkärangan kanavan yhtymäkohtaan pään sisällä kulmakarvojen korkeudella. **Sushumnadwara tarkoittaa samaa kuin Sushumna Nadi.
Toinen syntymä. Valoa hohtavan kehonsa kautta, ihminen, joka tuntee todellisen Valon – universumin Elämän – olemassaolon, tulee kastetuksi tai sulautuneeksi äänen pyhään virtaan. Tämä kaste on niin sanotusti ihmisen toinen syntymä ja sitä kutsutaan Bhakti Joogaksi, jota ilman ihminen ei voi koskaan ymmärtää todellista sisäistä maailmaa, Jumalan valtakuntaa.
Vapautuminen on Purushan (jiva, sielu) vakiintuminen sen todelliseen Itseen, (2:2)
Silloin kaikenlainen kipu päättyy ja lopullinen päämäärä (todellinen täyttymys, Jumal-oivallus) saavutetaan. (2:3)
Muutoin, syntymä toisensa jälkeen, ihminen kokee toteutumattomien halujen kurjuuden. (2:4)
Ihmisenä olemisen tarkoitus on saavuttaa täydellinen vapaus onnettomuudesta. (2:14)
Olemassaolo, tietoisuus ja autuus ovat ihmissydämen kolme kaipauksen kohdetta.
Ananda, autuus, on sydämen tyytyväisyyttä, joka saavutetaan Vapahtajan, Satgurun, opettamin keinoin.
Chit, todellinen tietoisuus, tuo mukanaan kaikenlaisten huolien täydellisen päättymisen ja kaikenlaisten hyveiden syntymisen.
Sat, olemassaolo, saavutetaan oivaltamalla sielun pysyvyys.
Nämä kolme ominaisuutta muodostavat ihmisen todellisen luonnon.(2:16-20)
Kommentti: Kuinka ihminen saavuttaa Autuuden. Kun ihminen tulee siunatuksi pyhän henkilön, Satgurun (Vapahtaja), toimesta ja omistautuneesti seuraa tämän antamia pyhiä neuvoja, hän oppii suuntaamaan huomionsa sisäänpäin ja tällä tavoin pystyy täyttämään kaikki sydämensä toiveet jonka seurauksena saavuttaa tyytyväisyyden, Anandan, Todellisen Autuuden.
Kuinka Tietoisuus ilmaantuu. Kun hänen sydämensä on tyytyväinen, ihminen tulee kyvykkääksi asettamaan huomionsa mihin tahansa ja ymmärtää tällä tavoin sen kaikki aspektit... Ja ollessaan siitä edespäin virtaan sulautuneena hän tulee kastetuksi, katuu ja palaa Jumaluuteensa, Ikuiseen Isään, josta on langennut.
Pranavan, pyhän Aum-äänen, meditointi on ainoa tie Brahmaniin (Henkeen), vapautumiseen. (3:4)
Kommentti: Brahmanidhana on kastetuksi tuleminen tai Itseen sulautuminen Pyhän Äänen (Pranava, Aum) virrassa, joka on pyhä työ vapautumisen saavuttamiseksi ja ainoa tapa jonka avulla ihminen voi palata omaan Pyhyyteensä, Ikuiseen Isään, josta on langennut.
Aum tulee kuulluksi Sraddhan (sydämen luontainen rakkaus), Viryan (moraalinen rohkeus), Smritin (oman jumaluuden muistaminen) ja Samadhin (todellinen keskittyminen) kultivoinnilla.
Sraddha on sydämen luontaisen rakkauden huipentuma. (3:5-6)
Kommentti: Kuinka Pyhä Ääni ilmentyy. Pranava Sabha, Pyhä Ääni, ilmenee spontaanisti Sraddhan, sydämen luontaisen rakkauden energinen taipumuksen; Viryan, moraalisen rohkeuden; Smritin, aidon käsityskyvyn; ja Samadhin, todellisen keskittymisen yhteisessä kulttuurissa.
Rakkauden hyve. Sydämen luonnollinen rakkaus on ensisijainen edellytys pyhän elämän saavuttamiseksi. Kun tämä rakkaus, Luonnon taivaallinen lahja, tulee sydämeen niin se poistaa systeemistä kaiken levottomuuden ja viilentää sen täysin normaaliin tilaan, virkistää elinvoiman ja poistaa kaikki ulkoiset haittatekijät – sairauksien siemenet – luonnollisten keinojen avulla (hikoilemalla ja niin edelleen). Näin ollen se tekee ihmisen kehon ja mielen täysin terveeksi ja tekee ihmisen kyvykkääksi ymmärtämään oikein Luonnon antamaa ohjausta. Kun tämä rakkaus kehittyy ihmisessä niin sen avulla hän pystyy ymmärtämään oman Itsensä todellisen aseman ja myös muiden, jotka häntä ympäröivät... Ilman tätä rakkautta, ihminen ei voi elää luonnollisesti... ja sen seurauksena hän kärsii kehossaan ja mielessään. Hän ei kykene löytämään rauhaa mistään ja hänen elämästään tulee taakka. Näin ollen rakkauden, taivaallisen lahjan, kehittäminen on tärkein edellytys pyhän vapautumisen saavuttamiselle. Ilman sitä ihmisen on mahdotonta edetä edes askelta eteenpäin.
Moraalinen rohkeus syntyy Sraddhasta, rakkauden suuntaamisesta Guruun ja Hänen antamiensa ohjeiden seuraamisesta. (3:7)
Kommentti: Suhtaudu Gurua kohtaan syvällä rakkaudella. Gurun seurassa oleminen ei tarkoita pelkästään hänen fyysisessä seurassaan olemista (koska se on joskus mahdotonta) vaan pääsääntöisesti hänen muistamistaan sydämissämme ja hänen kanssaan olemista periaatteen tasolla ja virittyneinä hänen tietoisuuteensa. Näin toimien, ihminen oppii havaitsemaan hänen pyhien sisarustensa hienovaraisen läsnäolon ja on onnekas ollessaan heidän seurassaan, vastaanottaessaan apua keneltä tahansa heistä, jotka hän on valinnut Henkiseksi Opettajakseen, Satgurukseen, Vapahtajakseen. Siten Virya tai moraalinen rohkeus voidaan saavuttaa Sraddhan avulla, joka tarkoittaa luontaisen rakkauden omistamista Ihanteelleen, olemalla aina hänen seurassaan (sisäisellä tavalla, joka on edellä selitetty) ja noudattamalla omistautuneesti hänen pyhiä ohjeitaan...
Näin siteet häviävät. Kahdeksan sidosta ovat viha, häpeä, pelko, suru, tuomitseminen, rotuennakkoluulo, ylpeys perheestä ja omahyväisyys.
Kahdeksan sidoksen poistaminen johtaa sydämen jalomielisyyteen.
Näin henkilö tulee valmiiksi Asanan, Pranayaman ja Pratyaharan harjoittamiseen ja maallikon elämän tavasta nauttimiseen (jossa hän täyttää halunsa ja pääsee niistä sillä tavoin irti).
Asana tarkoittaa vakaata ja mukavaa kehon asentoa.
Pranayama tarkoittaa pranan, elinvoiman, hallintaa.
Pratyahara tarkoittaa aistien sisäänvetämistä ulkoisista aistimuskohteista. (3:12-18)
Kommentti: Pranayaman arvo. Ihminen voi laittaa tahdonalaisen hermostonsa* toimintaan niin halutessaan ja antaa niille lepoa rasittuneena... Kuitenkin hermosto, joka ei ole tahdonalainen**, toimii syntymästä saakka täysin itsestään. Koska ihmisellä ei ole kykyä hallita sitä niin hän ei pysty puuttumaan sen toimintaan edes vähimmässä määrin. Kun tämä hermosto rasittuu se haluaa myös lepoa ja nukahtaa luonnostaan. Tätä hallitsemattoman hermoston nukahtamista kutsutaan Mahanidraksi, suureksi uneksi tai kuolemaksi. Kun tämä tapahtuu niin verenkierto, hengitys ja muut elintoiminnot pysähtyvät ja aineellinen keho alkaa hajota. Jonkin ajan kuluttua kun tämä suuri uni, Mahanidra päättyy, ihminen herää kaikkine haluineen ja syntyy uuteen fyysiseen kehoon toteuttaakseen erilaiset halunsa. Tällä tavoin ihminen sitoo itsensä elämään ja kuolemaan eikä kykene saavuttamaan vapautumista.
*tahdonalainen hermosto tarkoittaa somaattista hermostoa ** tahdoton hermosto tarkoittaa autonomista hermostoa
Hallinta kuolemasta. Mutta jos ihminen pystyy hallitsemaan tätä tahdonalla olematonta hermostoa edellämainitun Pranayaman keinoin niin hän pystyy pysäyttämään aineellisen kehon hajoamisen ja asettaa tahdottoman hermoston (sydämen, keuhkot ja muut ylläpitävät elimet) ajoittain lepäämään samoin kuin hän tekee tahdonalaiselle hermostolle nukkuessaan... Joogi, joka jatkaa Pranayaman harjoittamista, oppii hallitsemaan elämää ja kuolemaa. Tällä tavoin hän säästää kehonsa ennenaikaiselta hajoamiselta ja voi pysyä nykyisessä fyysisessä muodossaan niin kauan kuin haluaa ja tämän vuoksi hänellä on aikaa työstää karmojaan yhdessä kehossa ja täyttää (ja sillä tavoin päästä eroon) sydämensä monia haluja...
Pratyaharan tarpeellisuus. Halutessaan, ihminen nauttii halunsa kohteesta. Kuitenkin jos hän suuntaa aistielimensä nautinnon aikana sen kohteeseen, hän ei koskaan tyydyty ja hänen halunsa kasvavat kaksinkertaisesti. Sen sijaan jos hän kykenee ohjaamaan aistielimensä sisäänpäin Itsen suuntaan niin hän tyydyttää sydämensä välittömästi. Tällä tavoin edellämainittu Pratyahara-harjoitus, tahdonalaisten hermovirtojen suunnanmuuttaminen sisäänpäin, on suotava keino täyttää maanpäällisiä haluja. Ihminen joutuu reinkarnoitumaan uudelleen ja uudelleen kunnes kaikki hänen maalliset toiveensa on selvitetty ja hän on vapaa kaikista haluista.
Asanan tarpeellisuus. Ihminen ei pysty havaitsemaan tai edes ajattelemaan kunnolla jos hänen mielensä ei ole miellyttävässä olotilassa. Ihmiskehon eri osat on niin harmonisesti rakennettu, että jos pienikin osa siitä kokee epämukavuutta niin koko systeemi häiriintyy. Joten oikeanlaisen ymmärtämisen vuoksi, jotta sydän tuntee asiat selkeästi, on edellämainitun Asanan, vakaan ja miellyttävän asennon, harjoittelu tarpeen.
Smriti, todellinen käsityskyky, johtaa kaiken luodun tuntemiseen.
Samadhi, todellinen keskittyminen, tekee ihmisen kyvykkääksi hylkäämään yksilöllisyyden maailmankaikkeudellisuuden hyväksi.
Näin syntyy Samyama (”sidos” tai egoistisen itsen ylittäminen) jonka avulla ihminen kokee Aum-värähtelyn, joka paljastaa Jumalan.
Näin sielu saa kasteen Bhakti Joogassa (antaumuksessa). Tämä on Jumaluuden tila. (3:19-22)
Kommentti: Pranava Sabha, Jumalan Sana. Kun ihminen suuntaa kaikki elimensä niiden yhteiseen keskukseen, Sushumnadwaraan, sisäisen maailman ovelle, hän kokee Jumalan lähettämän Radhan tai Johannes Kastajan kirkkaan kehon ja kuulee erityisen koputuksen, Pranava Sabhan, Jumalan Sanan.
Samyama, itsen keskittyminen. Näin kokien, ihminen uskoo luontaisesti todellisen Henkisen Valon olemassaoloon ja vetää itsensä ulkoisesta maailmasta, keskittyen sisäiseen tuntemukseen keskuksessaan. Tämä itsen keskittymistä kutsutaan Samyamaksi.
Bhakti Jooga tai kaste, ihmisen toinen syntymä. Samyaman tai itsen keskittymisen avulla, ihminen kastautuu tai sulautuu Pyhän Äänen jumalalliseen virtaan... Tämä pääsy sisäiseen maailmaan on ihmisen toinen syntymä. Tässä tilassa ihmisestä tulee Devata, jumalallinen olento.
Taito saavutetaan ihmisen kolmen keho puhdistamisella. Se voidaan saavuttaa myös gurun armosta.
Puhdistuminen tulee Luonnon, harjoitusten ja mantrojen avulla. (4:1-2)
Kommentti: Puhdistautumisen prosessin voi oppia pyhien henkilöiden jalkojen juuressa, jotka kantavat Valoa ja todistavat Kristus Tietoisuutta.
Mantran pyhän vaikutuksen ansiosta, Pranava tai Aum tulee kuultavaksi.
Pyhän äänen voi kuulla eri tavoin riippuen devoteen (harjoittajan) kehityksestä (sydämen puhdistamisessa). (4:4-5)
Kommentti: Harjoittamalla hengityksen säätelyä Henkisen Opettajan, Satgurun, ohjeiden mukaisesti, pyhä Ääni (Pranava tai Sabda) ilmaantuu spontaanisti ja tulee kuulluksi...
Se, joka kultivoi sydämen luontaista rakkautta saa osakseen gurun opastuksen ja aloittaa sadhanan (henkisen harjoittamisen). Hänestä tulee Pravartaka, asiaan vihkiytynyt. (4:6)
Yaman ja Niyaman harjoittamisella, sydämen kahdeksan synkkää tekijää katoavat ja hyve kohoaa. Ihmisestä tulee Sadhaka, todellinen oppilas, joka on valmis saavuttamaan vapautumisen.(4:7)
Hän edistyy jumalankaltaisuudessa, kuulee pyhän Aum-äänen ja tulee Siddhaksi, pyhäksi persoonaksi. (4:8)
Sitten hän kokee Hengen ilmentymät ja menee läpi seitsemän Patala Lokan (tai selkärangan keskusten), ja näkee seitsemän rishiä. (4:9)
Kommentti: Kasteessa (Bhakti Jooga tai Surat Sabda Jooga, egon sulautuminen pyhään Ääneen) ihminen katuu ja vetää itsensä ulkoisesta karkeasta maailmasta, Bhulokasta, ja astuu sisäiseen hienomman aineen maailmaan, Bhuvarlokaan. Siellä hän kokee Hengen ilmentymät, todellisen Valon, aivan kuin seitsemän tähteä seitsemässä keskuksessa joita verrataan seitsemään kultaiseen kynttilään. Nämä tähdet, jotka ovat todellisen Valon ilmentymiä, Henki, ovat enkeleitä tai rishejä jotka ilmaantuvat yksi toisensa jälkeen...
Ollessaan voitokas Pimeyden ja Tietämättömyyden voimista, ihminen yhtyy Jumalaan. (4:12)
Kommentti, (4:13): Tämä yhtyminen Jumalan kanssa on Kaivalya, ihmisen perimmäinen päämäärä...
Edelläolevilla sivuilla on selvästi kerrottu, että ”Rakkaus on Jumala”... Olipa ihminen uskonto tai sosiaalinen asema mikä tahansa niin jos hän oikeaoppisesti kultivoi tätä sydämeensä sisäisesti istutettua luonnon periaatetta, hän voi olla varma siitä, että on oikealla polulla ja pelastaa itsensä harhailulta luodussa Pimeydessä, Mayassa.
Edellä on kuvattu kuinka rakkautta voidaan kultivoida, kuinka sen myötä tapahtuu kehitystä ja edelleen kehittyessään, vain tällä tavoin, löytää Henkisen Opettajan, jonka siunausten avulla hän saa kasteen pyhässä virrassa, uhraa Itsensä Jumalan alttarilla ja tulee yhtyneeksi Ikuisen Isän kanssa ikuisiksi ajoiksi. Tämän pienen kirjan päätökseksi annan lukijalle vakavan kehotuksen ettei hän koskaan unohtaisi elämän suurta päämäärää. Valaistuneen pyhimyksen, Shankaracharyan, sanoin:
”Elämä on aina turvatonta ja epävakaata kuin vesipisara lootuksen lehdellä. Pyhän mestarin seura, edes hetken ajan, voi pelastaa ja uudistaa meidät.” |
